lauantai 25. helmikuuta 2017

DIY: Neulekimono.

Pari kesää sitten rakastuin erilaisiin lerpukkeisiin, toiselta nimeltään kimonotakkeihin. Viitoiksikin joku sanoo. Eräänlaisia säkkineuletakkeja. Lohdullisen muodottomia ja ilmavia vaatteenkalaisia yritelmiä. Nyt kesän kaipuussa ja kevätauringon lämpöä odotellessa ompelin itselleni neulekimonon. 

Ompelin sen melko rumasta neuloksesta. Aivan kammottava. Ja ajatella, ihan itse ostin. Kimonorakkauttakin kauemmin se muhi ja odotti kangaslaarin pohjalla... Ja nyt hoksasin, että voihan sen kääntää toisinpäin! Printti piiloon ja käyttöön!
Kattokaa nyt. Mikä psykedeelinen väriloisto. Syytän kyllä ylihyvää myyjää, joka sai tämän myytyä minulle silloin aikoinaan. Vähän hypistelin ja totesin, että onpas kivan tuntuista. En tykännyt printistä yhtään, mutta myyjä sai vakuutettua, että juujuu ihan yliparasostos ois. Ja ostin sen. Taisin kyllä silloinkin vähän epäillä, että jääköhän käyttämättä. Sen jälkeen olen välttänyt saman myyjän palvelua, ettei hän onnistu taas ujuttamaan minulle jotain ylimääräistä mikä ei oikeasti silmää sykäytä.
Mutta nyt käänsin hutiostoksen voitoksi ja sain käyttäkelpoisen neulekimonon. Itse mallissa ei ole mitään uutta taivaan alla. Ihan vain kappale kaksinkerroin, päällimmäinen puolisko keskeltä halki ja sivut lähes koko matkalta yhteen. Sitten vain reunojen huolittelu ja valmista on. 
Leveyttä on neulekimonossa on kivan runsaasti. Voi oikein kääriytyä kimonoon odottamaan sitä lämpöä. Olen täynnä tätä talvea. Se on kestänyt ainakin miljoona kuukautta jo.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen ja psykedeliaprintti toimii hauskasti nurjalla. Päällipuolena ois saattanut olla villihkö. 😉

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.