maanantai 19. syyskuuta 2016

DIY: Rentouttava silmänaamio.

Rankkojen viikkojen jälkeen on hyvä vähän rentoutua ja latautua niin sitähän alkaa uusi viikkokin vähän keveämmin.
Tein uuden rentouttavan silmänaamion. Tällaisen suuremman, josta riittää poskipäillekin. Tykkään silmämaskeista ja useita sellaisia olen tehnytkin itse. Parhaimmat tulee, kun sisälle laittaa vähän vanua ja sopivissa määrin jyviä/riisiä. Silloin naamio toimii tavallisen jyväpussin tavoin (mikrosta lämpöä/pakastimesta viileyttä, useimmiten jääkaapin kylmyys riittää silmille).
Tein naamioon nahkajämistä luomet ja ripset. Idea on tuttu heille, jotka ovat katsoneet Aamiainen Tiffanylla -elokuvan. (Ks. vastaavia elokuvan unimaskista inspiroituneita silmänaamioita: abeautifulmess.com (sis. myös printattavan naamion kaavan) / Trinketsinbloom.com (sis. kuvan edellä mainitun elokuvan unimaskista).)
Luomien jälkeen ompelin reunat, mutta jätin alareunoista vähän auki.  (Sivuihin olisi voinut kiinnittää myös pään taa kulkevan kuminauhalenksun, mutta en käyttäisi sitä kuitenkaan, joten turhaanpas sitä sitten lisäämään.) Käänsin naamion ja ompelin keskeltä kangasta yhteen, koska jyviä ei tarvitse eksyä keskelle lainkaan ja ompeleen auttavat pysymään myös paremmin paikoillaan kasvoilla. Sitten kauhoin kummallekin puolelle yhtä paljon täytteitä.
Vanhojen maskien ja jyväpussien täytteiden ohesta löytyi myös vanha (siis todella vanha!) naamio. Oisko niitä ensimmäisiä, lähes kymmenen vuoden takaa? Teemasta ja värimaailmasta ei olla kyllä vuosien aikana kauas päästy..
Loppuun loppukevennys! Piti ihan kaivaa kuva-albumeista esiin päivä, jolloin tuon vanhemman maskin tein. On siinä taidokas ruttu siinä keskellä. Ja olipas vain tumma tukka! Voisin myös väittää, että jotain kehitystä on tapahtunut tekemisessä ja ehkäpä myös valokuvaamisessa. Hehe.

Rentouttavaa viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Tulipa tosi hauskan näköinen :)
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Silmäpussukka on hyvä. Mulla esim. migreenin yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on erittäin hyvä! Terveisin myös migreenistä kärsivä :(

      Poista
  3. Hauskan näköinen ja todellakin, kehitystä on tapahtunut monessa suhteessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiva, että kehitystä on tapahtunut. Olisi kovin noloa, jos vuosien aikana taidot pysyisivät aina ihan samana ilman mitään kehitystä.

      Poista
  4. Ah, ihana! Mitkä räpsyripset! :) Just nyt tekisi silmänaamio hyvää, kun unet ovat jääneet viime aikoina lyhyiksi ja alkava flunssa kolkuttelee päänsärkynä. Ja pitäisiköhän poikaystävälle väsätä tuollainen synttärilahjaksi, tuo kun tykkää nukkua unimaskin kanssa. Onhan ne kaupasta ostetut nyt äärettömän tylsiä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :) ehdottomasti poikaystävälle lahjaksi! :) tosin unimaskia, jos meinaa, kannattaa jättää jyvät pois ja laittaa vain vanua :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.