maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kalakaveri.

Tässä on kala. Oikea vonkale pusuhuulilla! Voisi luulla, että kyse on lapselle tehdystä pehmolelusta, mutta ehei!
Kala oli rekvisiittaa viikonlopun polttareihin, joiden "teemana" oli kalastus! Ihanan hassu teema, mutta jos tuntee parin, ei se muukaan olisi voinut olla. Sulhanenkin esiteltiin aikoinaan lempinimellä Kalakaveri, joten siitähän se kaikki sitten lähti.
Vaikka polttarimökki oli täysin järven rannalla, ei suunnitelmiin kuulunut oikeasti kalaan lähteminen, vaan järjestimme juhlan sankarille ihan ohjelman alkuun lasten onginnan. Ja saalista tuli joka kerta! Pääpottina oli pehmokala, jota morsian joutui kantamaan mukanaan haavissa. Hienosti suoriutui tehtävästään, kala pysyi hyvin messissä kaikissa päivän ohjelmanumeroissa!
Yllätyspolttarit onnistuivat, morsian ei osannut odottaa yhtään! Nyt vain jäämme odottamaan niitä hääjuhlia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.