torstai 27. marraskuuta 2014

Tee itse: joulukalenteri.

Tein joulukalenterin! Ihan sellaisen helpon, perinteisen. Ei herkkuja, ei lahjoja, ei erityisiä kuvia, ei suurempaa suorittamista. Vain yhden luukun eli pienen lappusen ympäri kääntäminen kahdenkymmenenneljän päivän ajan.

(Pardon kaamoksen tuottamat pikselimössökuvat. Näillä valottomilla ja taidottomilla kuvilla mennään. Näkyy se idea vain mössönkin lävitse.)
Ja tältä joulukalenteri näyttää kokonaisuudessaan. Kalenteri imitoi pelkistettyä joulukuusta. En ole varma olenko nähnyt tämän jossain muualla edellisinä jouluina (jos hoksaat, että idea on jostain muualta, vinkkaathan linkin minulle).
Ja kun kaikki luukut on käännetty, jouluaattona kuusi näyttää tältä! Kääntöpuolella onkin kivaa lahjapaperia. Ihastelin äidiltä saatua joululahjapaperia ja mietin, että olisipa se kyllä nätti vaikka seinällä! Siitä se idea sitten lähti.
Ensin oli vain pieni mutka matkassa. Mietin näytänkö tätä, mutta näytänpäs silti. Tässä on kuusikalenterin prototyyppi. Idea tuli niin lennossa, etten miettinyt toteutusta loppuun asti. Olin niin tohkeissani, etten edes tajunnut mokaa siinä vaiheessa, kun käänsin taustapuolet esiin..vasta, kun kokeilin miltä näyttäisi, kun ensimmäinen luukku on käännetty, tajusin sen. Eihän noita paloja voi kääntää yksittäin..! Voihan *****. Mikä alkeellinen moka. Saa nauraa. En se minäkään kovin fiksu tyttö ole.
Vähän sapetti, mutta ei se auttanut kuin ottaa toinen yritys. Ja kolmioita se sitten oli (paitsi keskelle tuli salmiakki). Tällä erää myös tein kalenterin paremmassa järjestyksessä: ensin hahmottelin alueet lyikkärillä ohuelle kartongille. Tussasin numerot ja leikkasin isona pyramidina kuusen kartongista. Sitten liimasin kartongin lahjapaperin taustapuolta vasten. Myös kontaktoin kummaltakin puolelta niin ainakin kalenteri kestää sinitarrat vaikka useamman joulun ajan (ja eipä muuten säilytys vie paljoa, kalenterihan menee vaikka kirjekuoressa). Lopuksi leikkasin paloiksi ja kiinnitin sinitarralla seinään.
Tuli siitä kyllä aika kiva. Jahkailen vielä pitäisikö lisätä kuusenjalka tai latvaan tähti? Tai kummatkin? Mitä mieltä olette?

EDIT // IDEOITA! Kuten Laura-lukija kommentoi, tämähän on tosi hyvin muunneltavissa. Ei sen tarvitse olla kuusi, sehän voi olla myös punaisesta paperista ja valkoisesta "tupsupallosta" tehty tonttulankki. Tai jos käyttää vaikka neliöitä luukkuina, voi niistä muodostaa minkä kuvion vain.

12 kommenttia:

  1. Lisää molemmat: sekä jalka että tähti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taidan tehdä! Ainakin kokeilen, saahan ne sekunnissa pois, jos näyttää ilman paremmalta :)

      Poista
  2. Minusta toi on juuri tuolleisenaan kiva. Ja hauskan simppeli idea muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie :) simppelit ideat toimivat usein paremmin kuin uskoisi :)

      Poista
  3. Ihan sairaan kiva idea. Ja tuota pystyy modifioimaan oman mielensä mukaan tosi helposti. Pitääpä itekkin kaivella omia paperikätköjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Totta, tuostahan voisi tehdä ihan minkä vain mieleisen kuvion! :)

      Poista
  4. Mahtava idea! Sehän voisi olla myös vaikka ihan neliönmuotoinen kuva (vaikka joulupukista halutessaan) jostain omasta idolistaan, mikä on leikattu 24:n osaan, oikein joulupalapeli. :) Taidankin etsiä netistä sopivan kuvan, kiitos ideasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tosiaan, sehän voi olla joku vaikka juliste tai iso tulostettu valokuva tai ihan mikä vain! :) Ole hyvä, kiva inspiroida! :)

      Poista
  5. Tulipa kiva! Mulle NIIN kävis toi sun ensimmäisen kalenterin moka, mä en hahmota tollasia asioita yhtään :D Pakko kertoa tähän vielä että mun pahin joulukalenterimoka on ajalta jolloin olin ehkä 5-vuotias ja päätin tehdä oman kalenterin... piirtämällä lastenhuoneen oveen. Piirtelin innoissani luukkuja sinisellä puuvärillä ja sitten ajattelin, että nytpä voisin muutaman luukun avata. Hieman hävetti, kun tajusin, ettei piirtämiäni luukkuja voikaan avata :D Äiti oli tietysti vihainen ja kerroin syyn, miksi oveen olin piirtänyt vasta monta vuotta myöhemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :) Voi ei, tuo lapsuuden moka taas kuulostaa siltä minkä minä olisin myös voinut aivan hyvin tehdä lapsena :'D

      Poista
  6. Oi, tää on ihan älyttömän kiva! :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.