perjantai 1. helmikuuta 2013

Tee itse: pitsitoppi.

Joskus kyllä on hyväksi käydä omia kuviaan lävitse, sillä joukosta voi löytyä ompelus, jonka luulin postanneeni jo ajat sitten. Kyseessä on tämä laatikkomallin pitsitoppi, jonka tein jo viime syksyllä.
Ompelin topin kirpparilta ostamastani maxipituisesta pitsihameesta (hinta 1e). Hame oli jättisuuri, joten tiesin jo sen ostaessani, että kohtelen hametta kuin laidoistaan jo sopivasti huoliteltua pitsikangasta.
Aloittelevalle ompelijallekin helppo pitsitoppi valmistuu näin: leikkaa toppi nelinkertaisesti (eli taita kahtia kaksi päällittäistä kangasta). Muista lisätä mittoihin runsaat saumavarat etenkin jos pitsi ei jousta. Jos käytät kankaana jotain missä on jo huolitellut tm. reunat, hyväksikäytä ne joko pääntiehen tai helmaan. Jätä pääntie mallin mukaan suoraksi tai korvaa venepääntie tahtomallasi pääaukossa. Kuvan hieroglyfiset merkit: Kankaan yläreuna eli A = pääntien leveys jaettuna kahdella ja B = olkasauma sekä alempaa C = rinnanympärys jaettuna neljällä. Kankaan sivu eli D = topin pituus pääntiestä helmaan. 

Säädä ompelukoneeseen sopiva tikki pitsin tiheydestä ja joustavuudesta riippuen. Kokeile kumpi soveltuu paremmin: suora tikki vai siksak. Ompele olka- ja sivusaumat oikeat puolet vastakkain. Huolittele hiha-aukot, pääntie ja helma joko siksakilla, päärmeellä tai kanttauksella. Myös pitsikuvion mukaan reunojen koristeleikkaaminen voi olla kiva tapa viimeistellä.

Epäselvää? Katso lisää lähes samanlaisesta valmiin vaatteena avulla leikattavasta tutorialistani täältä.
Pitsitoppi on kyllä ollut ahkerassa käytössä. Olen pitänyt sitä niin arkena kuin juhlassa, topin päällä ja kauluspaidan alla, farkkujen ja hameiden kanssa. Tässä ainut yksi todiste topin ympärille rakennetusta juhla-asusta. Topin kanssa alustoppi, kirppikseltä ostettu statement-kaulakoru ja musta satiinivyö sekä ihanan syvänsininen maxihame - jotka on kummatkin myös omia ompeluksia. 

6 kommenttia:

  1. Kivannäköinen toppi. Kagasta jäi vielä ylikin :)
    Jokus on NIIN ihanaa löytää se kuva, jonka on luullut hukanneensa! Ja muutenkin oon huomannut, kuinka tärkeää itselle kuvata omia töitään, että muistaa, mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä ja keksittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta, joskus tulee myös muistettua kuvien kautta, että ai-niin-voishan-tuotakin-hametta-taas-käyttääkin :)

      Poista
  2. Juuri näin, 1e maksaneesta kirppishameesta tuleekin pari uutta vaatekappaletta :) Vielä noista yli jääneistä voisi tarvittaessa saada hiuspannan, kämmekkäät, heh. Mainiota kierrätystä ja tuunausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Hame todella oli löytö, eurosta tulee vielä topin lisäksi varmasti tehtyä monta juttua :)

      Poista
  3. Wau, oikein komea toppi! (Eikä tuo sininen hamekaan huono ole.) Tuon mallisen topin voisi tehdä muutenkin, sille saattaisi olla käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toppi on yksinkertainen ja monikäyttöinen, joten tee toki oma versiosi! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.