perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pilkkua pilkun kanssa.

Ompelukasasta pilkisti jotain kivan pilkullista, jotain minkä olin tyystin unohtanut säilyttäneeni. Yläosa on tästä mekosta (kuva myös alla) jonka helmasta tein hameen (ja myöhemmin uudelleen muokkasin).
Nyt yläosakin tuli muokattua yli puolentoista vuoden jälkeen. Kutistin sitä, poistin hiat, lyhensin vetoketjun, otin saumoista sisään ja huolittelin helman. Se on kuin napamittainen kotelomekko, ha!
Aion käyttää yläosaa hameiden kanssa. Tässä mallina alkuperäinen helmaosa. Pilkkua pilkun kanssa.
Toppi toimii hameen alle puettuna kuin myös korkeavyötäröisen hameen päälle puettuna.
Onnistuu myös trikoohameiden kanssa, alla tai päällä. Hame ylös vedettynä antaa mielikuvan mekosta.
Ja sopii myös kirkkaiden värien lisäksi mustan kanssa, oli hameen helma napakka tai sitten hulmuileva.
Yläosan hiat jäivät käsiin pyörimään. Johonkin tahdoin nekin käyttää, joten ompelin niistä irtokauluksen.
Kauluksen takana on solmimisnauhat. Kaulus on myös kaksipuolinen, sitä voi käyttää mitenpäin vain.
Yhdestä säkkimekosta olen saanut hameen, topin ja irtokauluksen. Vain vyö on jäänyt sellaisekseen.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Pienet murjaanit.

Joskus menneiden vuosikymmenten reseptit ovat yksinkertaisen hienoja oivalluksia. Simppelit ainekset, nopea valmistus ja maistuva lopputulos. Nämä pienet murjaanit ovat ikään kuin pikkuleipien ja marenkien kombinaatio. Kevyitä, rapeita ja makeita. Sopisi varmasti monen juhal-/kahvipöydän lisukkeeksi.
Tee taikina (n.70 kpl) : siivilöi 225g tomusokeria ja 30g kaakaojeuhetta keskenään. Lisää siivilöityyn jauheeseen 1 tl tomusokeria ja yksi valkuainen. Pistä kädet sekaan ja "murjo" murjaanitaikina sekaisin.
Kauli taikinasta 0,5 cm levy (itse tein osissa) ja painele taikinasta 2,5 cm suuruisella muotilla kakkuja. Ei ollut tarpeeksi pientä muottia niin päältä avattu alkoholipullon korkki sai kelvata - ja hyvin kelpasikin!
Pane kakut pellille ja paista 175 asteessa noin 10-15 min. Leviämisvaraa ei tarvitse juurikaan jättää.
Ensimmäinen satsi epäonnistui, FAIL! Levahtivat ja paloivat. Olin kaulinut liian ohuen taikinan ja uunin astemäärä oli hiukan yli 175 asteen. Onneksi loput 70 satsin murjaanista selvisi kuohkeasti.
Lopuksi: keitä kahvit ja nauti! Luulen, että ovat hyvin aikuiseen makuun (juurikin kahvin kanssa ja ajattelin kokeilevani vaihtaa ensi kerralla osan kaakaojauheesta kahviin..), mutta saivat myös hyvää palautetta lapsilta. Pienet murjaanit tuntuvat säilyvän myös hyvin ja ovat nättejä isossa lasipurkissa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kassi ja kortti.

Lähetin ystävälleni pienen syntymäpäiväyllärin. Postilähetykseen soveltuu hyvin yksinkertainen paketointi. Rusettikoristeen tein kaksipuolisen teipin avulla. Liimallakin onnistunee, mutta hitaammin.
Ylläripylläri oli kangaskassi (itse ommeltu tietty) ja siihen kangastussilla piirretty koiraprintti.
Pieni oli ylläri, jotein pieni oli korttikin. Yksinkertainen tyyli jatkuu myös onnittelukortissa.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhla.

Taas on yksi juhannus eletty ja koettu. Perinteisesti juhannuksen vietto kului mökillä luonnosta nauttien.
Mökillä parasta on pitkospuilla horjuminen ja Jopolla ajelu! Se on ruosteinen ja vinkkura vanha kaveri.
Mökillä mökkiläisten tapaan. Pyöräilyä metsäteillä, rätisevän juhannusradion kuuntelua ja ennen kaikkea mökkityylin ihastelua junttilenkkareista rikkinäisiin kalsareihin. Mökkimuotina uunoturhapurolook!
Ei mökkireissua ilman saunomista ja vilvoittelua rantamökin kuistilla kera miljoonan inisevän sääsken.
Ja miten Coran juhannus sujui? Auringosta (ja varjosta) nauttien, koirakaverin kanssa leikkien ja lokeille räksyttäen. Kyllä metsässä samoilu ja vedessä hipsuttelu kelpasi, vaan ei koiranmökkiin uskaltanut.
Koirankin turvallisuudesta pitää huolehtia. Vesille liivit päälle kaikille, myös nelijalkaisille!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Mökille mars!

On tullut taas se aika vuodesta, kun juhannus on lähempänä kuin uskoisikaan. On aika pakata ja siirtyä mökille luonnon siimekseen sääskien (täällä niitä ei sanota hyttysiksi!) syötäväksi.
Cora on jo lähtövalmis. Mökkikuume nousi samalla minuutilla, kun laukku otettiin esiin. En ota selvää onko tuo matkatavaroiden pakkaamisen laatuseurantaa, pakkaamisen terrorisointia vai varmistamista, että olennaisinta asiaa ei unohdeta kyydistä pois?
Mökkituliaiset eli monta pellillistä leivottuja kaurakeksejä. Tummaa suklaata ja hasselpähkinää, nam!
Ne, joilla ei vielä juhannukseksi, ennen juhannusta tai juhannuksen jälkeen ole tekemistä: tutustukaa ilmaiseen kuvankäsittelysivustoon nimeltä PicMonkey. Löysin sen joku aika sitten ja suosittelen sivustoa, se on aina mukana siellä missä vain netti toimii niin toimii kuvien ehostus reissussakin!
Perustoiminnot kuvan koon muuttamisesta värien korjaamiseen ovat vain parin klikkauksen takana.
PicMonkey lisäsi myös toiminnot, joilla luoda erilaisia kollaaseja! Nuolet osoittavat "tarrojen" lisäysmahiksia. Esillä olevassa minikuvakollaasissa näytillä kahdet korvikset, joista teinkin kaulakorut.
Vähän testailin..enkä malttanut lopettaa! Mutta nyt riittää mainospuheet, sillä juhannuksen vietto alkakoon! Tiedossa grillausta, oleilua, luontoa, saunomista, nauttimista.. Mukavaa juhannusta kaikille! 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Luomivärikynnet.

Törmäsin aivan mahtavaan vinkkiin hyödyntää luomivärejä kynsilakkoina! Ei ole aikaisemmin kantautunut tietooni moista ajatusta, joten oli pakko testata tämä heti käytännössä. Kynsilakka-tutoriaali löytyy täältä: Delighted Momma: How to make your own nail polish in any color.
Alkuperäisessä ideassa tupsautettiin koko luomiväri kynsilakkapulloon, mutta koska itse ajattelin heti tuuliviirinä entäs-jos-en-siitä-väristä-tykkääkään niin sekoitin yhden käyttökerran kynsilakan folion päälle (tässä piti olla nopea!) - vaikka ostin kaupasta halvimman värittömän kynsilakan ihan tätä varten..
Kiva sävy tuli, haalea vauvapinkkiä, ei juurikaan sinänsä eroa normilakoista. Mattasempi ja heleämpi.
(Possu-pinssi on pinssikoneella teetättämäni hyvänmielenpinssini. Mikropossu-kuvat tulostettu täältä.)
Kokeilin pian myös toista värikierrosta, kellertävän kultaista sävyä. Kiva tapaa käyttää vanhentuneet, rikkoutuneet tai muuten vain huonot luomivärit pois (ja miksei tähän voisi käyttää myös poskipunia)!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Minihajulaatikot.

Kuka muistaa etenkin 90-luvun erilaiset voidemaiset parfyymit - erityisesti näin pikkurasiaversioina Yves Rocherin tyyliin? Löysin jemmasta purkkihajuvoiteita, jotka ovat valehtelematta varmaan viisitoista vuotta vanhoja (yäk, todella ällöttävää ja noloa). En käsitä miten ne ovat selviytyneet kaiksita aikaisimmista siivouksista ja inventaarioista, kun eivät edes muuttojen yhteydessä ole roskiin menneet!
Minirasiat ovat aika söpöt, joten päätin pelastaa ne metallinkierrätykseltä. Puhdistin ja kaavin voiteet pois (tästä rasiasta se ei käynyt yhtä helposti mitä muista, joissa voide oli kuivunut yhdeksi klöntiksi).
Vähän on ruostepilkkaa, joten ihan lääkerasioina eivät ainakaan tule olemaan. Yhdessä rasiassa oli muovikuori sisällä, joten jos oikein hyvin desinfiois, siinähän voisi vaikka pitää käsirasvaa tm.
Kivat ovat nyt tyhjät rasiat, toivat kyllä lapsuuden nostalgiaa siitä, kun kävin äidin meikkilaatikolla aina tutkimassa ja ihastelemassa. Hajut ovat rasioissa edelleen tallella ja tuovat hymyn huulille.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäpannat.

Yksi haetuimmista hakusanoista, joilla on löydetty tie blogiini on pääpannat - ei ihme, sillä niitähän on nähty jo useita erilaisia: ommeltuna (neuleesta sekä trikoosta, ks.kuva yllä, ), neulottuna ja virkattuna. Ja nyt kesäpantoja tuli tehtyä kolmet lisää! (Koska en herkkäkorvaisena enää suostu ajamaan pyörällä ilman pantaa.)
Panta numero yksi: harmaata trikoota, joka levenee otsalle ja kapenee niskaan. Sivussa rypytyskoristelu.
Panta numero kaksi: keltavalkoraitainen trikoo, edessä solmukoriste. Tämä on lempparini ylitse muiden!
Panta numero kolme: vähän paksumpi yksilö tummansinisestä sametista. Edessä solmumainen twist-koristelu (samanlainen malli löytyy myös tästä ommeltusta trikoopanta-versiostani).

Innostus lisäpantojen tekemiseen löytyi tästä postauksesta: cotton and curls: 3 DIY turban tutorials.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kutrien koristamista.

Kun tukkaan kyllästyy, sitä voi piristää uusilla hiushärpäkkeillä. Seuraavaksi siis kolme uutta päähän pantavaa, jotka voi tehdä helposti ja kätevästi ilman "erikoistyökaluja". Ei pihtejä, ei kuumaliimaa tm.
Uutta hiuksiin osa yksi: vanhan uudistaminen päällystämällä. Oli kyseessä ohut tai paksu panta, sille voi ommella ohuesta kankaasta uuden päällisen. Itse tein omaani keskelle solmumaisen yksityiskohdan.
Helppo uudistus, nopea valmistus. Kiva lopputulos ja tilkkulaari on yhtä kangaspalaa pienempi.
 
Uutta hiuksiin osa kaksi: uusien koristeosien tekeminen. Vaihtoehdot ovat rajattomat materiaaleista, mallista ja tyylistä lähtien, mutta koska itselle passaa niin nahka kuin rusetit niin tein uuden nahkarusetin.
Kun koristeen ympäri tai alle tekee pannan kulkevan kujan tai jonkinmoisen raon niin koristetta ei tarvitse hamaan tulevaisuuteen asti kiinnittää yhteen pantaan, vaan koristetta voi vaihdella pannasta toiseen, jee!
Tai voihan uuden koristeen kiinnittää pinniin tai solkeen - joko vanhaan tai tarvittaessa uuteen pohjaan.
Uutta hiuksiin osa kolme: täysin uuden hiuspannan valmistaminen onnistuu vaikka nauhasta tai kangassuikaleesta, jonka päiden väliin ompelee kuminauhaa. Itse koristelin pannan isolla ketjulla.
Tykkään kovasti isosta ja leveästä ketjupannasta, se on ainakin minun päässäni jotain täysin uudenlaista.
Tulossa: ylläri-ylläri jatko-osa! Voin paljastaa, että tulossa lisää trikoisia pääpantoja.